Goryeo ilbo
Goryeo ilbo | |
---|---|
고려일보, Корё ильбо | |
Lehden etusivu vuonna 2022. |
|
Entiset nimet | Seonbong, Lenin gichi |
Lehtityyppi | sanomalehti |
Levikki | 1 650 (2022) |
Perustettu | 1922 |
Kotikunta | Almaty |
Kotimaa | Kazakstan |
Sivukoko | A3 |
Ilmestymistiheys | kerran viikossa |
Kieli | venäjä, korea |
Goryeo ilbo (kor. 고려일보, ven. Корё ильбо, Korjo ilbo) on Almatyssa ilmestyvä Kazakstanin korealaisyhteisön venäjän- ja koreankielinen sanomalehti. Sen edeltäjiä olivat Vladivostokissa vuodesta 1923 lähtien ilmestynyt Seonbong ja Neuvostoliiton korealaisten pakkosiirron jälkeen Qyzylordan alueella vuonna 1938 perustettu Lenin gichi.
Seonbong
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset korealaiset siirtolaiset muuttivat Venäjän kaukoitään 1860-luvulla. Ennen lokakuun vallankumousta heitä oli yli 80 000. Vladivostokiin perustettiin vuonna 1911 korealainen seura, joka julkaisi vuosina 1912–1914 Gwoneop sinmun -nimistä lehteä.[1]
NKP(b):n Ussurin alueen Anutšinon toimisto alkoi vuonna 1922 julkaista koreankielistä lehteä Bulgeungi (”Punalippu”). Se siirrettiin seuraavana vuonna japanilaismiehityksestä vapautuneeseen Vladivostokiin, jossa se sai nimen Seonbong (”Eturintama”). Vuodesta 1924 kahdesti ja vuodesta 1930 kolmesti viikossa ilmestynyt lehti toimi vuosina 1929–1934 Habarovskissa ja sen jälkeen jälleen Vladivostokissa. Sen levikki oli yli 10 000 kappaletta vuonna 1931.[2]
Vuonna 1929 Vladivostokin piirikunnassa oli yli 150 000 korealaista. He asuivat etupäässä maaseudulla Posjetin, Suifunin ja Sutšanin piireissä. Koreaksi julkaistiin oppikirjoja sekä käännettyä yhteiskuntapoliittista ja kaunokirjallisuutta. Seonbongin lisäksi 1920- ja 1930-luvuilla ilmestyi myös muita koreankielisiä sanoma- ja aikakauslehtiä. Nikolsk-Ussurijskissa toimi korealainen opettajaopisto ja Vladivostokissa opettajakorkeakoulu ja teatteri.[3]
Japanin miehittämien alueiden läheisyydessä asuvien Neuvostoliiton korealaisten pakkosiirtoa ryhdyttiin suunnittelemaan 1920-luvun lopulla. Vuonna 1937 toteutettiin täydellinen väestönsiirto Kazakstaniin ja muualle Keski-Aasiaan, jonne saapui noin 180 000 korealaista. Vuosien 1939 ja 1959 väestönlaskentojen välillä Neuvostoliiton korealaisten määrä laski yli 23 000 hengellä, mikä johtui muun muassa huonoista elinoloista uusissa kolhooseissa, korkeasta lapsikuolleisuudesta ja miesten määräämisestä työarmeijaan toisen maailmansodan aikana.[4].
Lenin gichi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seonbongin koko toimitus joutui Stalinin vainojen uhriksi, mutta sen kirjapaino päätyi karkotuksen yhteydessä Qazalyyn ja kahden vuoden päästä Qyzylordaan[5]. Qyzylordan alueen Syrdarjan piiriin perustettiin vuoden 1938 toukokuussa pieni koreankielinen sanomalehti, joka sai nimen Lenin gichi (”Leninin lippu”). Vuonna 1940 se muutettiin piirilehdestä kolmesti viikossa ilmestyneeksi kaksisivuiseksi aluelehdeksi.[6]
Lenin gichin levikistä meni sodan jälkeen puolet Uzbekistanin Taškentin alueelle ja vain viidennes Qyzylordan alueelle. Vuonna 1953 se sai Kazakstanissa tasavallan lehden statuksen. Ilmestymistiheyttä lisättiin viiteen kertaan viikossa, sivumäärä nostettiin neljään ja levikiksi määriteltiin 7 000 kappaletta.[7] Myöhemmin lehden status oli nimellisesti ”tasavaltainvälinen”[8].
1960-luvulla perustettiin Lenin gichin toimipiste Taškentiin ja luotiin kirjeenvaihtajaverkosto Kazakstanin ja Uzbekistanin eri alueille, Kirgisiaan ja Tadžikistaniin. Vuonna 1978 toimitus siirrettiin Qyzylordasta Almatyyn. Lehti kärsi muun muassa korealaisten kirjakkeiden puutteesta. Hankalasta käsinladonnasta siirryttiin valoladontaan vuonna 1980.[9]
Lehdellä ja sen toimittajilla oli tärkeä rooli Neuvostoliiton koreankielisen kirjallisuuden ja teatterin kehityksessä. Sen mahdollisuudet toimia kansallisena kulttuurivälineenä olivat kuitenkin hyvin rajatut. Suurin ongelma oli korean kielen opetuksen puute (koreankieliset koulut oli lakkautettu vuonna 1938) ja siitä johtunut lukija- ja toimittajakunnan ikääntyminen. 1970-luvulla toimitukseen saatiin täydennystä etelä-Sahalinista, jonka korealaiset olivat välttyneet pakkosiirrolta, koske he vuoteen 1945 saakka asuivat Japanin alueella. Južno-Sahalinskissa ilmestyi koreankielinen sanomalehti Leninui gillo (”Leninin tiellä”).[10]
Goryeo ilbo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keski-Aasian korealaisyhteisön ja sen lehden tulevaisuudennäkymät nousivat esille 1980-luvun ”perestroikan” aikana. Lenin gichin pohjalta perustettiin vuonna 1991 Goryeo ilbo (”Korealainen päivälehti”), jonka ilmestymistiheys laskettiin viidestä aluksi kolmeen kertaan viikossa. Vuonna 1989 aloitettu venäjänkielinen sivu muutettiin Korjo-nimiseksi viikkoliitteeksi. Alkuinnostuksen jälkeen riippumattomaksi muuttuneen lehden taloudellinen tilanne heikkeni, toimittajat hakeutuivat muihin töihin, ja neuvostoaikojen 12–15 tuhannen levikki laski vuonna 1993 muutamaan sataan kappaleeseen. Jo edellisenä vuonna Goryeo ilbo oli muuttunut viikkolehdeksi, jonka 16:sta A3-kokoisesta sivusta puolet painettiin venäjäksi.[11]
Valtion tuella ja eteläkorealaisten yritysten avustuksilla selviytynyt Goryeo ilbo siirtyi vuoden 2000 alussa Kazakstanin korealaisten seuran omistukseen. Sen ilmestyminen viikkolehtenä saatiin turvattua, mutta levikki pysyi pienenä ja sisältö vaatimattomana. Koreankielinen aineisto supistettiin neljään sivuun. Lehden ominta aluetta ovat Kazakstanin korealaisyhteisön elämä, kansallinen kulttuuri ja yhteydet Etelä-Koreaan.[12] Pohjois-Korealla ei ole juurikaan ollut vaikutusta Keski-Aasian korealaisyhteisöön, vaikka heidän esivanhempansa ovat etupäässä sieltä peräisin[13].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Svjazannyje odnoi sudboi. Almaty: Senim, 2013. Teoksen verkkoversio.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 6–10.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 12.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 14–22.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 23–29
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 22.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 29–31.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 36–37.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 142.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 38–42.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 29–30, 42–60.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 60–67.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 77–96.
- ↑ Svjazannyje odnoi sudboi, s. 99–100.